Patarein vankila 2

Vankilan sisääntulopihalla on pieni koju, josta myydään pääsylippuja.
En suosittele vankilaan tutustumista, jos on altistunut homeitiöille. Tilat ovat todella kostean tuntuiset ja huonokuntoiset. Ne tilat, joista on löydetty vaarallisia homeitiöitä on kylläkin suljettu.
Kierrosta varten lipunmyyjä antoi eestinkieliset ohjeet ja yllätyksekseni ymmärsin ne hyvin, tai ainakin kuvittelin ymmärtäväni. Vierailijat saavat aivan vapaasti kierrellä niissä osissa kiinteistöä, johon on pääsy. Kukaan ei katsonut perään ja valokuvatakin sain vapaasti. Pois lähtiessäni portin liepeillä oli vartijantapainen, mutta valvontakameroita en mielestäni vankilatiloissa havainnut.
Tilat ovat sokkeloiset ja huoneita, tai koppeja, on paljon.Tiloissa on ilmeisesti muutama vuosi sitten pidetty taidenäyttelyä, koska seiniltä löytyi vielä suomalaisten taiteilijoiden teosluetteloita ja yhdeltä seinältä löytyi enkelipiirros. Oliko se entisen asukkaan vai taiteilijan piirtämä?


Myöhäisempinä aikoina lienee seinille liimattu paperiliuskoja, joille oli kirjoitettu anekdootteja eestiksi ja englanniksi. Mieleeni jäi tämä: Nainen sanoo rakastamalleen miehelle: sitten kun olemme naimisissa jaan kanssasi kaikki surusi ja murheesi. Mies sanoo, ettei hänellä ole mitään murheita. Nainen toteaa, että emme ole vielä naimisissa. Toinen: Nainen kysyy miesystävältään, kumpaan ihastuit minussa ensimmäiseksi, kauniisiin kasvoihini vai ihanaan vartalooni? Mies vastaa: hyvään huumorintajuusi.


Vankilan kirjastohuoneessa oli edelleen kirjat ja lehdet hyllyissään. Toimenpidehuoneessa leijaili edelleen sairaalan haju.

Tuli sellainen tunne, että tuli käsky poistua paikalta ja kaikki jätettiin niille sijoilleen.


Jotkut huoneista olivat ihan pieniä, ikkunattomia koppeja, joihin hädin tuskin mahtui sänky.



Patarein vankila on toimiinut pääasiallisesti rikoksiin syyllistyneiden eristyspaikkana, mutta siellä istuivat kuolemantuomiotaan odottavat juutalaiset saksalaismiehityksen aikaan, ja neuvostomiehityksen aikaan Siperiaan pakkotyöleireille kuljetusta odottavat.

Neuvostomiehityksen aikana siellä istutettiin myös mielipidevankeja. KGB:n toimitilat sijaitsivat Pikk-kadulla. KGB:n talon kerrottiinkin olevan Tallinan korkein talo.

Äkkiseltään se ei vaikuta kovinkaan korkealta, mutta tarina kertoo Siperian näkyneen sen kellarista.



Paljon rahaa tarvitaan, jos vankilaa aiotaan kunnostaa.
Vankilaa vastapäätä on Linnahalli, joka on neuvostoaikainen, valtava rakennelma. Siihen on löytynyt amerikkalainen rahoittaja, joka kunnostaa sen ja tiloihin tulee mm kasino.



Tähän päättyy Tallinna-aiheinen blogini, ainakin tällä erää. Paljon hyviä kokemuksia on takana. Eestissä ja Tallinnassa on paljon nähtävää ja koettavaa meille suomalaisille. Kielen opiskelu on myös ollut antoisaa. Luulin jossain vaiheessa, käytyäni Tallinnassa usean vuoden ajan päiväseltään, nähneeni jo kaiken. Kuinka väärässä olinkaan! Kaikkein antoisinta on ollut asua Tallinnassa ja tutustua kaupunkiin kokemuksellisesti, omaan tahtiini, uteliain silmin katsellen, kysellen, ihmetellen. Tutustumalla Eestin historiaan ja seuraamalla lehtiä ja televisiota, olen ehkä päässyt hiukan pintaa syvemmälle. Tallinna on niin kompaktin kokoinen, että siellä voi kävellen nähdä paljon. Julkinen liikenne toimii hyvin. Vielä jäi paljon koettavaa, ehkäpä voin jossain vaiheessa täydentää tietämystäni ja ymmärrystäni lisää. Kiitos kaikille lukijoilleni, tutustukaa Tallinnaan ja Eestiin!