Aika kuluu siivillä
Lokakuu on ehtinyt jo lähes puoleen väliin ja kuukausi on siis vierähtänyt kuin siivillä. Ilmat ovat olleet todella mukavat. Työmatkat olen kulkenut bussilla. Bussit ovat aamuin illoin tupaten täynnä. Liikennettä tuntuu olevan paljon. Kävely asunnolta pysäkille kestää noin 7 minuuttia, pakokaasun seassa. Niin kuin Suomessa, täälläkin ajellaan omalla autolla töihin, yksin, omassa seurassa.
Kuukauden matkalippu maksoi 23 euroa. Paikallisille, Tallinnassa kirjoilla oleville, julkisilla matkustaminen on "ilmaista". Tietysti mikään ei ole todellisuudessa ilmaista eli julkinen liikenne rahoitetaan verovaroilla. Joka tapauksessa matkustajalla tulee olla matkakortti, joka on kulkuneuvoon noustessa näytettävä kortinlukijaan, muuten matkustaa liputta ja siitä voidaan antaa rikemaksu. Me "mitteresidentid" maksamme mielestäni kohtuullisen hinnan julkisilla matkustamisesta. Tuolla 23 eurolla saisin istua 30 päivän ajan vaikka joka ikinen päivä koko päivän bussissa, trollissa tai trammissa.
Piritan huvivenesatama
Viron Andrus Ansipista tulee EU-komissaari, joten saanemme vauhtia digi-asioihin myös Suomessa. Mielestäni täällä ollaan paljon Suomea edellä kaikenlaisissa e-asioissa. Esimerkiksi matka-ajan tai arvon lataaminen matkakortille käy täällä paljon kätevämmin kuin Suomessa. Suomessa on mentävä johonkin myyntipisteeseen matkakorttia lataamaan. Täällä sen voi tehdä netissä tai kännykällä, toki myös myyntipisteessä. Viime keväänä latasin matkakortilleni aikaa mm. Tarton junassa, matkalla Tallinnaan. Kätevää! Ostin juuri bussilipun Pärnuun ja senkin ostaminen hoitui netissä, bussista sai valita haluamansa paikan, maksu hoitui internet-pankissa. Lipun sai kätevästi kännykkään. Tämähän meillä toimii junissa, mutta onko se mahdollista myös pitkänmatkan busseissa?
Seuraavat kaksi viikkoa olenkin Pärnussa tutustumassa työskentelyyn siellä. Tallinnassa olen tutustunut nuoren perehdyttäjäni opastuksella hänen työtehtäviinsä. Vauhdikasta on tähän asti ollut. Olen ajatellut monesti mielessäni, että on mukavaa olla juuri tämän ikäinen kuin on. Ei ole juurikaan paineita, voi olla ihan oma itsensä. Välillä voi nauraa itselleen ja jopa käydä itsensä kanssa kehitys- keskusteluja. Voi tehdä tyhmiä kysymyksiä ja voi hurrata itselleen, kun viimein jonkin asian tajuaa.
Täällä työpaikallani on kaiken ikäisiä ihmisiä, ehkä hieman enemmän nuoria naisia. Työtahti tuntuu olevan aivan toista luokkaa kuin omalla työpaikallani Suomessa. Tosin meillä keski-ikä alkaa lähennellä 50 vuotta. Täällä ei esimerkiksi ole sellaista ilmiötä kuin pitkät kahvitauot, jolloin istutaan yhdessä pienissä kahviporukoissa kahvia juoden ja tauot tahtovat venyä tunniksi aamulla ja tunniksi iltapäivällä. Kahvia kyllä juodaan täälläkin, mutta työn ohessa.
Kahvitaukojen sijaan täällä on tapana juhlia syntymäpäiviä. "Sünnipäevalapsele" kerätään rahaa, ostetaan kukat ja ehkä pieni lahja. Juhlakalu tarjoaa jotain purtavaa, kahvia ja teetä. Onnittelulaulu lauletaan ja jokainen käy antamassa onnitteluhalit. Syntymäpäivä on erityisen tärkeä. Meillä Suomessahan vietetään vain "pyöreitä" vuosia. Tosin jotkut tahtovat nekin unohdettavan. Kuten kävi, kun tiedustelin, mitä syntymäiväsankari valitsee firman syntymäpäivä-lahjalistalta lahjakseen. Vastaus oli mykistävä: Paras lahja on kun unohdatte koko jutun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti