
Tallinnassa ja muuallakin Eestissä on vietetty vuoden vaihdetta talvisessa säässä.

Aivan keskustassa saattavat jalkakäytävät olla kutakuinkin käveltävässä kunnossa, mutta vähänkin ydinkeskustasta ulos lähdettäessä, on jalkakäytäville muodostunut pieniä polkuja. Siinä sitten vastaantulijan kanssa taiteillaan toistemme ohi ja yritetään pysyä pystyssä. Ja kaikilla on hymy herkässä. Ja miksi ei olisi, kun kaikkialla on niin kaunista.
Tallinnassa voi hiihtää ainakin Nõmmessa tai Piritassa. Pirita on lähempänä keskustaa. Menin sunnuntaina Nõmmeen bussilla numero 23. Matka kesti noin puoli tuntia. Jo kotipysäkiltäni nousi bussiin mies suksien kanssa, joten oli helppoa jättäytyä oikeassa kohdassa pois bussista ja seurata perässä oikeaan paikkaan. Pysäkiltä olikin jonkin moinen matka (ehkä 10 minuuttia) varsinaiselle ulkoilualueelle. Lumi peitti kesäiset uima-altaat ja huoltorakennuksen sisääntuloaulassa vuokrattiin hiihtovarusteita. Kahviossa sai virvokkeita ja ruokaa. Paikka on todella idyllinen näin talvellakin.

Aikuiset ja lapset nauttivat kauniista, aurinkoisesta talvipäivästä täysin rinnoin. Ladut näyttivät olevan oivassa kunnossa ja niitä huollettiin latukoneella. Kyllä Nõmmeen kannattaa mennä. Meri Tallinnan edustalla ei vielä ole jäässä, joten sinne ei pääse hiihtelemään.
Kaiken kaikkiaan vuoden vaihde oli mukavaa aikaa täällä Tallinnassa. Opin mm sen, että Uuden Vuoden aaton tilaisuuksiin kannattaa varata liput ja tehdä pöytävaraukset hyvissä ajoin. Eri Klas johti aaton konserttia Estonia konserttisalissa ja se oli loppuunmyyty. Jazzia olisi ollut tarjolla Clazzissa , mutta kun havahduin kyselemään lippuja ja vapaata pöytää aattoaamuna, niin eihän silloin enää minnekään päässyt. Mutta kaupunki oli niin kaunis iltavalaistuksessaan, että jo pelkästään se riitti luomaan hyvän tunnelman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti