perjantai 22. tammikuuta 2010

Mistä tietää Chopin-tulkinnan onnistuneen?

Sen tietää siitä, että huomaa konsertin päätyttyä seisovansa kadulla, henkeä haukkoen kuivailevan silmiään, pipo väärinpäin päässä, oikean käden rukkanen vasemmassa kädessä, vasemman oikeassa sekä takki levällään -22 asteen pakkasessa. Onneksi minulla oli kengät jalassa konsertin ajan, muuten olisin varmaan löytänyt itseni kadulta sukkasillaan.

Näin totesin Chopinin nuoren tulkitsijan välityksellä minuun vaikuttaneen, kun seisoin Keskraamatukogun ulkopuolella oppilaskonsertin jälkeen. Vaikutuksen tehnyt kappale oli Chopinin Nocturno Des-duurissa opus 27 numero 2. Tunsin kyllä kappaleen ennestään, mutta soitto oli nyt erityisen kaunista. Edellisen kerran olen vastaavaa kokenut Helsingin Sibeliusakatemian konserttisalissa joskus 1990-luvun lopussa, kun Gergely Boganyi soitti Chopiniä. Loistavan pianistin tunnisti kyllä heti.

Tämän iltainen konsertti oli mitä ilmeisimmin koetilanne oppilaille. Yleisön joukossa oli lähinnä opettajia ja oppilaiden isovanhempia. Ei siellä tainnut muita ulkopuolisia olla kuin minä. Kaksi akustista kitaristia, kaksi kontrabasistia, huilisti, viulisti ja viisi pianistia. Pitkästä aikaa oli mukava kuulla akustista kitaraa. Kaksi pianistia soitti Chopiniä ja heistä fanitan Elle-Riiniä.

Ei kommentteja: